Puhto-Musa Oy edustaa RytmiRottia ja James Puhto-Ren yhtyettä sekä hoitaa keikkamyynnin ja käytännön asiat.
02.04.2012
JAMES PUHTO REN "KIHNIÖ" -levy julkaistu!
Saatavana hyvin varustetuista levykaupoista kautta maan!
31.10.2011
UUTTA UUTUKAISTA TULOSSA!!
JAMES PUHTO RENILTÄ UUSI SINGLE JULKAISUUN.
James Puhto Renin uusi single jakeluun nyt 1.11.
Made in Taiwan - singlen sävellys ja sanoitus on maestro
Mika Sundqvistin käsialaa ja sovituksesta vastaa James
Puhto Ren -yhtye. Biisisin taustalauluissa kuullaan myös
Mika Sundqvistiä itseään että myöskin Jani Wikholmia.
Made in Taiwan - single on lohkaistu ensi Tammikuun puolivälin aikaan julkaisuun tulevalta uudelta James Puhto Ren
-levyltä. Levy tehtiin Mika Sundqvistin ohjauksessa MSL-studiolla viime kesän aikana.
23.05.2011
Rytmirotilta uutta!
Rytmirotat julkaisevat seitsemännen täyspitkän
albuminsa kesäkuussa. "Ruskeita Raitoja" pitää
sisällään 15 uutta Rytmirotta - biisiä bändin musiikin ystävien iloksi. Levyn julkaisee Puhto-Musa
Oy:n yhteistyökumppani Woimasointu Oy. Levyn
valtakunnallisen jakelun hoitaa Supersound Oy.
Hankkikaapa levy ja pistäkää jalalla koreesti...!
23.05.2011
Rytmirotilta ensimmäinen kokoelma markkinoille!
Rytmirotat julkaisevat ensimmäisen kokoelma-levyn uransa
aikana. "Loukku I" -levylle on koostettu 14 kappaletta yhtyeen
keikoilla toivotuinta biisiä. Levylle on valittu kaksi kultakin Rytmirottien julkaisulta ja levy on täysin remasteroitu. Levy on saatavissa
kesäkuun alusta. Tämänkin kokoelman julkaisee yhteistyökumppanimme Woimasointu Oy ja valtakkunnallisesta jakelusta vastaa Supersound Oy.
Hankkikaa levy ja nauttikaa hyvästä musiikista!
23.05.2011
James Puhto Ren tekee tulevan levynsä MSL studiolla Mika Sundkvistin isällisessä ohjauksessa.
James Puhto Ren -yhtyeen uusimman studiolevyn äänityssessiot on aloitettu MSL-studiolla Mika Sundkvistin ohjauksessa. Puhto Renin seuraava albumi tullaan tekemään ns. vanhan liiton meiningillä eli äänitykset tehdään analogisella tekniikalla jolloin bändi pääsee lähimmäksi suomirockin rautaista -80 luvun soundia. Mika Sundkvist on Puhto Renin tulevalla levyllä mukana myös biisintekijänä sillä Mika innostui tekemään James Puhto Renille mittatilauksena bändille sopivan biisin joka tullaan kuulemaan kun levy aikanaan julkaistaan.
KEIKAT MYY JA TIEDUSTELUIHIN VASTAA
JARI
Email: jari.vahamottonen@puhtomusa.kpnet.com
Puh: 0500 560 016
Yhteistyökumppanimme:
www.woimasointu.com
James Puhto Renin
uutta Suvasalbumia on saatavana Woimasoinnun kautta tilaamalla.
Levyjen jakelija:
SUPERSOUNDS
JAMES PUHTO REN LÖYTYY RAMOPUNK.COM:sta
Webmaster: Olli Kivelä